Arkistojen aarteita: Elio de Angelis

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa tämä hulluus kuin uusinnat, niistähän tulee kesäinen olokin. Elio de Angelis -historiikkini on kirjoituksistani se, jonka eteen olen nähnyt eniten vaivaa noin taustatyön suhteen. Lopputulokseen olin aikanaan hyvinkin tyytyväinen.

Elio de Angelis 1958-1986

Toukokuun 14:ntenä päivänä 1986 Brabham-talli testasi Ranskassa Paul Ricardin radalla. Alun perin testi oli merkitty Riccardo Patreselle, mutta tallin toinen kuljettaja, edeltävän viikonlopun Monacon GP:n suoritukseensa pettynyt Elio de Angelis vaati päästä ajamaan.

Tämä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan; Elio vihasi testaamista ja sai jopa kertaalleen läksytyksen itseltään Colin Chapmanilta todettuaan, että GP-viikonloppu tarjoaa aivan riittämiin harjoitusta kuljettajalle. Nyt hän kuitenkin halusi osoittaa lojaaliuttaan tallilleen, joka oli koko alkukauden taistellut uuden, vallankumouksellisen matalan BT55-auton ongelmien kanssa.

BT55:n kanssa tehdyn työn hedelmiä kerättiin kaksi vuotta myöhemmin suunnittelija Gordon Murrayn vietyä tietonsa uudelle työnantajalleen McLarenille, mutta Elio niistä ei koskaan hyötynyt. Testi sai nimittäin järkyttävän lopun auton takasiiven irrotessa liki kolmensadan kilometrin tuntivauhdissa, mikä heitti Brabhamin huimaan volttisarjaan.

Hurjasta tilanteesta huolimatta de Angelis selvisi tilanteesta suorastaan ällistyttävän pienin vammoin. Muistoksi onnettomuudesta olisi jäänyt vain solisluun murtuma, mikäli Elio olisi päässyt poistumaan autosta. Se oli kuitenkin päätynyt kaiteiden taakse ylösalaisin ja teljennyt kuljettajansa sisälleen.

Ensimmäisinä auttamassa olivat kanssakuljettajat Alan Jones, Alain Prost ja Nigel Mansell. Se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli täysin käsittämätöntä ja tehokkaan pelastustoiminnan irvikuva. Jones muisteli kaaosta myöhemmin näin:

”Tulin juuri varikolta ja olin ensimmäisenä paikalla. Kun saavuin, auto ei vielä palanut, savusi vain. Ongelma oli, ettemme saaneet autoa takaisin pyörilleen, sillä se oli liian painava. Paikalla oli pari ratavalvojaa tavallisissa vaatteissa – shortseissa itse asiassa. Heillä oli pienet sammuttimet, joista ei ollut mitään hyötyä.”

”Pitkän odotuksen jälkeen saapui auto, jossa oli iso sammutin. Ensin he pysäköivät liian kauas ja sitten he eivät saaneet sammutinta toimimaan. Seuraavaksi he menivät ehkä kolmen metrin päähän autosta ja onnistuivat suuntaamaan kaiken sammutusjauheen moottorin sijasta ohjaamoon. Jauhekaan ei tehnyt Eilolle ainakaan mitään hyvää.”

En ole koskaan eläessäni ollut niin turhautunut – seisoin vain kädet levälläni. Se oli kuin kopio Roger Williamsonin onnettomuudesta Zandvoortissa vuosia aiemmin. Todella kammottavaa.”

Sairaalassa lääkärit totesivat tilanteen toivottomaksi. Tulipalokaan ei ollut ehtinyt aiheuttaa pahoja palovammoja, mutta kohtalokkaaksi se muodostui silti. Palo nimittäin poltti mukanaan kaiken hapen, eikä ohjaamon vankina ollut de Angelis näin kyennyt hengittämään. Hapenpuute oli aiheuttanut vakavia aivovammoja ja Elio julistettiin kuolleeksi seuraavana päivänä.

Maksukuski?

Elio de Angelis oli yksi niistä, joiden ei tarvitsisi tehdä päivääkään töitä elämänsä aikana, ja jotka voivat tehdä käytännössä mitä haluavat. Rakennusalalla rahansa ansainnut de Angelisin suku on yksi Italian rikkaimmista ja myös moottoriurheilukärpäsen purema. Elion isä kilpaili veneillä ja veljet puolestaan ajoivat kartingia, joskaan kukaan näistä ei valinnut kilpailemista ammatikseen. Elio sitä vastoin valitsi ja voitti ensi töikseen kartingin Italian ja Euroopan mestaruudet.

Vaikka isän omaisuus oli suureksi avuksi uran alussa, tuli sen mukanaan tuomasta maineesta suuri taakka kuninkuusluokkaan pääsyn jälkeen. Elio oli erittäinkin menestyksekäs pikkuformuloissa – hän voitti jo kolmannen formulakilpailunsa ja vei Italian F3-mestaruuden 1978 vain 20-vuotiaana – mutta silti häntä pidettiin F1-uransa alkuvuosina pitkälti 80-luvun vaihteen Pedro Dinizinä, maksukuskina, joka ajaa siellä, missä budjettivaje on suurin.

Eräissä piireissä Elion taitoja kuitenkin arvostettiin. Jo vuoden 1978 lopussa hän testasi menestyksekkäästi Ferraria ja hänellä oli seuraavasta vuodesta jopa optiosopimus, jota ei kuitenkaan käytetty Enzo Ferrarin päädyttyä Jody Scheckteriin. De Angelisien rahoille oli silti kysyntää; ensin Ken Tyrrell teki sopimuksen vain rikkoakseen sen hieman myöhemmin ja lopulta osa perheen varoista päätyi lähtöruudukon loppupäähän tuomitun Shadow-tallin tilille.

De Angelisin tallikaverina oli toinen nuori lupaus, hollantilainen Jan Lammers. Lammersia pidettiin kaksikosta lahjakkaampana ennen kauden alkua, mutta Elio löi hänet säännöllisesti ja paransi näin omia asemiaan tallipäällikköjen silmissä. Kalusto ei tarjonnut mahdollisuuksia suurtekoihin, mutta päätöskilpailussa USA:n Watkins Glenissä sade toi mukanaan tilaisuuden, jonka nuori italialainen myös käytti.

Voittajana maaliin saapui Gilles Villeneuve perässään Rene Arnoux’n Renault ja Didier Pironin Tyrrell, mutta heidän takanaan neljäntenä maaliviivan ylitti Elio de Angelisin Shadow. Viimeistään tämä sai myös Lotuksen tallipäällikön Colin Chapmanin kiinnostumaan. Osasyynä oli raha – Martini oli päättänyt vetäytyä tallin pääsponsorin paikalta ja Elion mukanaan tuomat liirat sopivat paikkaamaan budjettia enemmän kuin hyvin. Kuitenkin myös de Angelisin suoritukset olivat olleet lupaavia, eivätkä Chapmanin motiivit suinkaan olleet pelkästään taloudelliset.

”Elio voi olla rikas, mutta älkää tuomitko häntä kevyesti. Varokaa vain, hän on hyvä, ja erittäin pian hän tulee olemaan yksi parhaista”, totesi Elion uusi tallikaveri, kokenut Mario Andretti jo ennen kauden 1980 alkua lehdistön käydessä ylikierroksilla Elion mukanaan kantamista rahoista.

Ja kuinka oikeassa hän olikaan. Kaudesta tuli edellisen tavoin Lotukselle todella vaikea, eikä Andretti kyennyt tuomaan tallilleen kuin yhden pisteen. Täydelliseltä nöyryytykseltä tallin pelasti de Angelis, joka kokosi kasaan kolmetoista pistettä ja nosti työnantajansa näin käytännössä yksin mestaruuspisteissä viidennelle sijalle. Enää Elion ei tarvinnut kantaa rahaa talliin, vaan Chapman maksoi enemmän kuin mielellään saadakseen italialaisen johtamaan tallinsa vuodelle 1981.

Piano

Viimeistään Didier Pironin ja Niki Laudan Kyalamissa vuonna 1982 masinoima kuljettajien lakko toi suuren yleisön tietouteen de Angelisin toisen intohimon kohteen – musiikin. Kuljettajien majoittuessa suureen hotellihuoneeseen istui Elio pianon ääreen ja viihdytti epätietoisia kollegoitaan kuljettajayhdistyksen puheenjohtaja Pironin nahistellessa Jean-Marie Balestren ja Bernie Ecclestonen kanssa rata-alueella.

Elio itse kuvaili kiinnostustaan musiikkiin näin:

”Jotkut kollegoistani elävät vain juoksemiselle, tennikselle ja autoille, mutta minulla on muita mielenkiinnon kohteita. En ole huono pianisti ja sävellän musiikkia. Suosikkilaulajani on Stevie Wonder. Kuka tietää, ehkä joskus tulevaisuudessa siitä voisi tulla ammattini?”

Silti tärkeysjärjestys musiikin ja kilpailemisen suhteen oli selvä. Seuraava on vuodelta 1985, Elion uran loppupuolelta.

”Luulen, että lopetan kertomasta olevani muusikko, koska haluan keskittyä kilpailemiseen. En tarkoita, etten keskittyisi tarpeeksi, mutta se on häiriötekijä. En aio lopettaa musisointia, mutta aion keskittyä enemmän kilpailuihini. Silti rakastan edelleen musiikkia. Sain klassisen koulutuksen ja lopetin vain, koska en halunnut päätyä soittamaan jonnekin Ruotsin suurlähetystöön tai vastaavaan. Mutta nyt en halua sen häiritsevän kilpailemistani. Musiikki on toinen rakkauteni, enkä usko, että olisin tyytyväinen, jos elämässäni olisi kaksi intohimon kohdetta.”

Paitsi musisoinnistaan, jäi de Angelis vuonna 1982 mieleen myös radalla. Itävallan GP on piirtynyt myös useiden suomalaisten mieliin tiukan loppuratkaisunsa ansiosta. Keke Rosberg sai Elion kiinni viimeisillä kierroksilla, mutta epäröi hetken liikaa viimeisessä mutkassa, eikä näin kyennyt nousemaan ohi. Elio otti ensimmäisen voittonsa lopulta vain 0,05 sekunnin erolla.

Voitolla oli suurempikin merkitys – se oli Lotus-tallin ensimmäinen voitto neljään vuoteen ja viimeinen, jonka kunniaksi Colin Chapman heitti lakkinsa ilmaan. Chapman kuoli yllättäen vuoden 1982 lopussa. Elio otti tallipäällikkönsä kuoleman varsin raskaasti, sillä Chapmanista oli tullut hänelle isähahmo, johon hän luotti, ja jota hän kunnioitti.

”Olin musertunut kun kuulin Chapmanin kuolemasta. Olen hänelle paljon velkaa. Tultuani Lotukselle Colin opetti minulle ei vain, kuinka ajaa, vaan myös, kuinka elää. Luotin häneen sokeasti – itse asiassa jatkoin Lotuksella 1983 vain Colinin takia. Minulle hän oli Lotus. ”

”Meillä oli ongelmamme, kun tulin talliin, koska emme tunteneet toisiamme kovin hyvin. Olen loppujen lopuksi varsin ujo, enkä usko hänen arvostaneen sitä alussa. Lopulta ymmärsimme kuitenkin toisiamme hyvin ja suhteemme oli täydellinen. En voi kuvitella moottoriurheilua ilman häntä.”

Käärme paratiisissa

Vuosina 1983 ja 1984 de Angelis oli tallinsa johtava kuljettaja, mutta kalusto ei valitettavasti ollut aivan riittävä. Lisäksi Elion ajovirheet ’83 maksoivat paljon pisteitä. 1984 auto oli jo kohtuullisessa iskussa ja kuljettajakin taas parhaassa terässään, mutta Renault’n päätös toimittaa moottoreita viidelle tallille nakersi Lotuksen iskukykyä pahoin. Silti Elio johti MM-sarjaa pitkään alkukaudesta ja oli ainoa, joka kykeni säännöllisesti vastaamaan Prostin ja Niki Laudan McLarenien vauhtiin. Lopputuloksena oli MM-sarjan kolmas sija, mutta vuonna 1982 saavutettu avausvoitto jäi edelleen ainoaksi.

Siinä missä tallikaveri Nigel Mansell oli varsin ajotyyliltään varsin kuriton ja hyökkäävä, pyrki Elio tuomaan autonsa ennemmin maaliin. Voittojen jääminen haaveeksi johtui myös osin tästä, mutta kauden lopussa pistesaldoa tarkastellessa italialaisen tyyli näytti toimivuutensa. Silti monet pitivät myös kritiikkiä Elion varmistelusta oikeutettuna.

Chapmanin kuoleman jälkeen kaikki ei kuitenkaan ollut aivan kuten ennen. Lotuksen johtoon astui Peter Warr, mies, jota monet pelkäsivät ja suurin osa vihasi. Mansellin ollessa vielä tallissa Warr kohdisti suurimmat tunteenpurkauksensa häneen – Warrin kuuluisin kommentti kuljettajastaan kuului: ”Mansell ei tule voittamaan kilpailua niin kauan kuin minulla on takapuolessani reikä!”

De Angelisin kannalta asiat ottivat käänteen huonompaan, kun Mansell poistui Williamsille kaudeksi 1985. Tälläkin kaksikolla oli omat kiistansa, mutta he sopivat kaunansa myöhemmin ja olivat Elion kuollessa ystäviä. Tilalle tulleen Ayrton Sennan kanssa hän ei sitä vastoin tullut toimeen. Kaksikko oli osua yhteen kauden lopussa Etelä-Afrikan GP:ssä, mikä sai hänet raivon valtaan.

”Minulla ei ollut ongelmia Ayrtonin kanssa ennen kuin Etelä-Afrikassa. Olin niin vihainen, että melkein löin häntä. Ja vaikka kättelimme myöhemmin, ei kyse ollut siitä. Minusta se tapaus toi esiin hänen todellisen luoteensa minun suhteeni. Kyse ei ole siitä, kenen syy se oli, sanon vain, että se, mitä hän teki, ei ollut oikein. Hän on todella outo tyyppi ja hänellä oli outo asenne minua kohtaan.”

Elion ja Lotuksen kannalta asiat olivat menneet ristiin jo aiemmin – nuoresta brasilialaisesta tuli jo alkukaudesta tallipäällikkö Warrin lempilapsi, jota hän piti omana löytönään ja liki jumaloi. Äärimmilleen tilanne kärjistyi testeissä Paul Ricardin radalla kauden neljännen kilpailun, Monacon GP:n jälkeen. Kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Elio oli noussut MM-johtoon, mutta sai ajaa testeissä vain kolme kierrosta tallin keskittyessä täysin Sennan tekemisiin!

Ongelmaa korosti se, että Eliota kritisoitiin varovaisesta ajotyylistään, kun hän vain hieman aiemmin oli ottanut San Marinon GP:n voiton juuri sen ansiosta. Siinä missä muut kilpailijat keskeyttivät vuorotellen bensiinin loppuessa, nousi bensiininkulutustaan tarkkaillut de Angelis varmasti kohti kärkeä ja oli ensimmäisenä maalissa.

Brabham oli luonnollinen vaihtoehto, sillä de Angelisia oli houkuteltu talliin jo aiemmin. Lisäksi tallin pääsponsori Olivetti oli halukas näkemään kaksi italialaiskuljettajaa autoissaan. Kuten niin usein kaikkein edistyksellisimpien suunnitelmien kanssa, oli lopputulos kuitenkin katastrofaalinen.

Herrasmies

Mistä Elion ja Sennan välillä sitten kiikasti? Tallikavereistaan Senna tuli hyvin toimeen niiden kanssa, jotka eivät olleet hänen veroisiaan. Yleensä hän suhtautui erikoisesti niihin, jotka koki uhaksi itselleen radalla – Alain Prostin jutuissa Sennaa vastaan kilpailemisesta on paljon samaa kuin Elion kertomassa. Ja myös Elio kykeni parhaimmillaan lyömään hehkutetun tallikaverinsa.

Ja aivan samoin kuin Prostista, antoi Senna ylistäviä kommentteja de Angelisista kun kaksikko ei enää yhdessä kilpaillut.

”Hän oli varsin erikoislaatuinen kuljettaja, sillä hän teki mitä teki rakkaudesta lajiin, ei minkään taloudellisen syyn vuoksi. Hän oli hyvin koulutettu, herrasmies, sellainen, joka on hienoa tuntea ihmisenä. Olen varma, ettei hän ollut vastuussa onnettomuudesta Ricardilla, sillä hän oli niitä, jotka eivät koskaan ylitä rajojaan, koskaan kokeile onneaan.”

Sennan näkemyksen herrasmiehestä jakoivat myös monet muut. Elio oli italialaiseksi suorastaan epätavallisen tyyni. Temperamentti pysyi yleensä piilossa ja ulkopuolisille välittyneessä kuvassa näkyi hänen kasvatuksensa mukanaan tuoma tyyneys ja kohteliaisuus.

Silti monet tunsivat, että de Angelis oli F1:ssä väärällä vuosikymmenellä. Toisin kuin esimerkiksi Sennalle, ei moottoriurheilu ollut hänelle kaikki kaikessa. Elio nautti vapaudesta tehdä mitä haluaa, ja Keke Rosbergista hän löysi sielunkumppanin.

”Keke suhtautuu kilpailemiseen samalla tavalla romanttisesti kuin minä; hän ei ole kivenkova ammattilainen, kuten (Eddie) Cheever, vaan osaa myös nauttia elämästä. Hän polttaa, valvoo pitkään ja juo, jos hänestä siltä tuntuu.”

Mieluiten Elio vietti aikaa perheensä kanssa tai merellä, jonne hän saattoi paeta muuta maailmaa. Tärkeintä oli kuitenkin vapaus tehdä sitä, mikä kulloinkin sattui kiinnostamaan. Tyttöystävä, saksalaismalli Ute, jakoi Elion ajatukset elämäntyylistä ja kaksikko pysyi yhdessä koko tämän formulauran ajan.

Kaiken kaikkiaan de Angelisista tulee pitkälti mieleen toinen italialainen F1-tähti, Jarno Trulli. Trullin tavoin Elio ei tehnyt numeroa itsestään, mutta silti hänessä oli hiljaista karismaa. Ja samoin kuin Trulli, vaikutti Elio olevan kykenevä lyömään kenet vain – silloin, kun hänestä tuntui siltä.

Tulen jatkossa esittelemään kirjoitushistoriani helmiä joka tiistai. Kerran viikossa julkaistuna saattavat kantaa jopa ensi vuoden puolelle.

2 kommenttia

  1. Tokihan oli selvää että Senna oli Angelista nopeampi kuski 1985 ja putosi mestaruuskamppailusta vain teknisistä syistä johtuvien keskeytysten takia. Eli ei sinänsä ihme että talli keskittyi Sennaan vaikka Angelis hetkellisesti johtikin mm sarjaa.

  2. Hyvä asiahan se oli Sennan kannalta, mutta kovasti olen eri mieltä valitun taktiikan hyvyydestä noin Lotuksen suhteen. Senna sai Portugalin GP:n voittonsa jälkeen pisteitä seuraavan kerran vasta kauden puolivälin jälkeen, kun taas Elio toi niitä käytännössä joka kisasta. Loppukauden palkintoputki käänsi pistetilaston Sennalle, mutta rohkenen väittää, että tulos olisi ollut tallin kannalta parempi panostamalla enemmän de Angelisiin.

    Pitkällä tähtäimellähän kävi niin, että Lotusta rakennettiin kolmen vuoden ajan yksin Sennan ympärile. Ja mitä tapahtui, kun Senna lähti? Talli romahti. Väittäisin jopa, että Peter Warrin Senna-jumalointi on yksi syy Lotuksen kohtaloon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: