Arkistojen aarteita: Nuorallatanssia sisilialaisittain

Tuoreimpia tuotoksiani tarkalleen vuoden takaa. Pidän itse kovin niin aiheesta kuin itse kirjoituksestakin. Tämä on tässä nyt, koska aion sivuta aihetta lähitulevaisuudessa.

“A-why do you think we callin’ you in? For pee? What you think? No. For FUEL Jean, for fuel…”

Harvoin on Flavio Briatoren italianenglanti ollut yhtä selkeää kuin vuoden 1997 Australian GP:n jälkimainingeissa. Suunnitelman mukaan Jean Alesin varikkokäynnin piti tapahtuman kierroksella 31, mutta kuljettaja ei tällaisella mitättömällä yksityiskohdalla päätään vaivannut, ei edes viuhdonnan varikkomuurilla käydessä epätoivoiseksi. 34. kierroksen täyttyessä seisoi vaaleansininen Benetton radan varressa tankki rutikuivana.

Kun tunne vei Jean Alesissa voiton järjestä, otti se kertaheitolla niskalenkin. ”Hän on kypsynyt valtavasti”, arvioi suunnittelija Harvey Postlethwaite kaksikon yhteisinä Ferrari-vuosina. ”Nykyään hän tähtää ennen kuin alkaa paiskoa kypäräänsä.” Erään epäonnistuneen Monzan GP:n jälkeen Alesi heitteli tavaransa pitkin pilttuuta ja lähti kilpailun vielä ollessa käynnissä kohti kotiaan yhä liki GP-nopeutta ajaen. Poliisi pysäytti epäonnisen gladiaattorin yli 200 kilometrin tuntivauhdista, mutta kuten arvata saattaa, selvisi tifosien jumaloima Ferrari-tähti rikkeestään rangaistuksetta.

Kivuliaimmin ampui Alesi itseään jalkaan vuonna 2000 Prostilla ajaessaan. Tallin ja moottorinvalmistaja Peugeot’n välit olivat rakoilleet jo pitkään, ja uudesta kehitysversiosta toivottiin pelastajaa sekä kilpailukyvylle että yhteistyölle. Kaluston heikkouteen turhautunut Alesi totesi koneen ensikokeilulla riittämättömäksi ja varikolle palatessaan antoi palaa. Lopputuloksena loukattu yhteistyökumppani pulttasi autoihin kiinni vanhat, vielä huonommat koneet ja kauden lopussa yhteistyö oli lopullisesti ohi.

Kun Alesi sai saman tunteen valjastettua itse ajamiseen, oli hän huikeata seurattavaa. Harvoin jos koskaan on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana nähty vastaavanlaista tanssia luiston ja pidon äärirajoilla kuin Alesin esitellessä nerouttaan vikuroivan Ferrarin ratissa. Juuri se räiskyvyys oli avain tifosien sydämiin – niihin, joita vain Gilles Villeneuve ja Clay Regazzoni ovat omalla peräänantamattomuudellaan vastaavalla tavalla liikuttaneet. Sama räiskyvyys auttoi tallin läpi sen mustimpien päivien 1992 ja 1993, kun vain raivopäisyys saattoi nostaa punaisen auton aika ajoin kärkipäähän.

Myös läpimurtonsa Alesi saavutti ennakkoluulottomuudellaan ja hyökkäävyydellään. Phoenixissa 1990 hän nousi hetkessä varikon kohutuimmaksi lupaukseksi, kun Pirellin loistavien aika-ajorenkaiden avustuksella hankittu kolmosruutu vaihtui kärkipaikaksi avausmutkan jarrutuksessa. Viitosruudusta vastustamattomasti noussut Ayrton Senna saavutti nuoren ranskalaisen kilpailun puolivälissä ja tunki ohi, mutta tämä ei luovuttanut taistelutta, vaan otti paikkansa takaisin heti seuraavassa kaarteessa. Lopulta sankarimme oli pakko luovuttaa Sennan ylivoimaista kalustoa vastaan, mutta kakkossija uran yhdeksännessä kilpailussa antoi joka tapauksessa odottaa tulevaisuudelta suuria.

Phoenixin tapahtumia muistellessa on vaikea uskoa, että vain puoltatoista vuotta aiemmin Alesin urakehitys oli umpikujassa. Debyyttikausi F3000-sarjassa oli mennyt kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan ja siinä missä ikätoverit Martin Donnelly ja Johnny Herbert näyttivät olevan tiellä tähtiin, oli Alesi saanut aikaan vain yhden kakkossijan ja kasan romua. Eddie Jordan kuitenkin näki ranskalaisen rajussa yrityksessä jotain, mihin tarttua, ja niin Alesi jatkoi sarjassa Jordanin tiimissä.

1989 kaikki olikin toisin ja kevään taittuessa kesäksi oli Jean kiinni mestaruudessa. Nousukiito ei jäänyt tähän, sillä Jordanin saadessa vihiä Michele Alboreton ja Tyrrellin välirikosta puhui hän kuljettajansa kuninkuusluokkaan tallien yhteisen sponsorin tuella. ”Eddie on hankkinut minulle kaikki ajoni. Olen nyt Tyrrellillä, koska hän oli tukenani”, myönsi Alesi itse ja kuin kiitoksena luottamuksesta sijoittui hän debyytissään neljänneksi.

F1-mahdollisuudestaan huolimatta Alesi vaati, että saa ajaa F3000-kauden loppuun asti jopa F1-kilpailujen kustannuksella. Tämä oli kenties onni, sillä kauden lopussa hänet kruunattiin mestaruudella, joka jäi hänen uransa ainoaksi vähänkään suuremmista sarjoista. Eikä F1-uralla tuntunut tulevan edes yksittäisiä voittoja, vaikka useita tilaisuuksiakin tarjoutui – jokin meni aina vikaan. Jo ensimmäisellä Ferrari-kaudella oli Jean matkalla kohti voittoa Belgiassa, kun moottori petti.

Kun Ferrari viimein oli kilpailukykyinen edes nopeilla radoilla 1994, oli Alesi jälleen voittotaistossa mukana. Hockenheimilla moottori petti jo avauskierroksella, Monzassa uran ensimmäisen paalupaikan ja turvallisen johtoaseman aiheuttamaa riemua taas kesti ensimmäiselle varikkokäynnille asti. 1995 auto petti johtoasemasta Monzassa (pyörän laakeri) ja Spassa (takaripustus). 1996 ripustus vei useiden keskeytysten jälkeen perityn johtoaseman Monacossa.

Toisaalta päätös jatkaa F3000-kausi loppuun Jordanin tallissa oli osoitus siitä, millainen ihminen Jean Alesi on. Vaikka harkintakyky joskus sumeneekin, on Jean aina ollut lojaali niille, jotka ovat häntä auttaneet. Siksi olikin sydäntä lämmittävää nähdä ympyrän sulkeutuvan 2001, kun hän sai päättää F1-uransa sen tallipäällikön alaisuudessa, joka hänet oli sinne auttanut.

Ulottuipa Alesin ajattelevaisuus lähipiirin ulkopuolellekin. Eräänä jouluna sai Frank Williams lahjaksi laatikollisen shamppanjaa. ”Se on Jeanilta!” ilahtui Frank. ”Eikö tämä olekin jotain? Ensimmäinen saamani lahja kilpa-ajajalta – eikä hän edes aja minulle. Mahtava kaveri, ja melkoinen kuljettaja. Hän tulee vielä tänne jonain päivänä…”

Koskaan ei Alesia kuitenkaan Williamsissa nähty. Monta sanaa on kirjoitettu siitä, mitä hän olisi voinut saavuttaa valitsemalla Frankin tallin Ferrarin sijaan 1991. Se Jean Alesi, jonka me tunnemme, ei kuitenkaan koskaan olisi valinnut työpaikkaansa järjellä – ei ainakaan Maranellon houkutusten painaessa toisessa vaakakupissa. Vaikka Jean onkin Ranskassa syntynyt, ovat hänen juurensa Italiassa, Sisiliassa. Italialaiset vanhemmat antoivat hänelle nimen Giovanni, joka ranskalaistettiin koulunkäynnin muututtua sietämättömäksi. Eteläitalialaista temperamenttia ei nimenvaihdoskaan kätkenyt.

Alesin siirtyminen Williamsille oli itse asiassa erittäin lähellä. Hän oli jo allekirjoittanut sopimuksen, kun selvisi, että Ferrari haluaa hänet, ja hetken aikaa hänellä oli sopimus molempiin talleihin. Ferrarilla tiedettiin, että Williams voittaisi, jos asia vietäisiin sopimustuomioistuimeen ja Monzassa 1990 ehdittiinkin jo ilmoittaa Sandro Nanninin olevan Ferrarin toinen kuljettaja seuraavalla kaudella. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Frank Williams ei halunnut asettua poikkiteloin Alesin haaveen tielle. Kiitoksena yhteistyöstä Frankin kokoelmaa koristaa kaikkien aikojen kenties kaunein F1-auto, Ferrari 641.

Jos oli Ferrari-siirto perusteltavissa tunteilla, oli Benettonille meno miltä tahansa kantilta katsottuna tuhoon tuomittu ratkaisu. Henkilöstö eli Michael Schumacher -huuman jälkeistä krapulaa ja välit tallipäällikkö Briatoren kanssa olivat parhaimpinakin aikoina viileät. Kaksi vuotta riitti tekemään Jeanista raunion, joka ei tiennyt, minne menisi tai mitä tekisi. Apuun tuli tallikaveri ja ystävä, omaa uraansa lopetellut Gerhard Berger, jonka ansiosta Alesi päätyi Sauberille.

“Jean? Uskomattoman nopea, uskomattoman rohkea. OK, kauden aikana tapahtui aina kaksi ydinräjähdystä, mutta lopun aikaa ei ollut mitään ongelmia!” kuului Bergerin arvio monivuotisesta tallitoveristaan. ”Hänen ongelmansa oli se, että hänellä oli hankalan miehen maine, mutta minusta se ei ollut reilu arvio – etenkään hänen myöhempinä vuosinaan. Ajattelin aina, että hänen käytöksensä riippui täysin siitä, miten häntä kohdeltiin.”

Toden totta, jopa Benettonilla 1997 Alesi oli avauskilpailun kardinaalimunauksen jälkeen sarjan varmin kuljettaja. Tässä kuitenkin piili ongelman ydin; Briatore yritti puristaa häntä schumachermaiseen koneihimisen muottiin kadottaen samalla sen, mikä teki Alesista Alesin. Tavallisena F1-kuljettajana hän oli aina korkeintaan keskinkertaisuus. Benettonin pääinsinöörinä toimineella Pat Symondsilla oli hyvä esimerkki Monzasta 1997: ”Jean Alesi vastaan David Coulthard… Johdimme kilpailua varikkokäyntiin saakka, ja minä TIESIN, että häviäisimme, koska Jean oli aina hidas tulemaan varikolle. Ei moniajoa, nähkääs…”

Kuin taiteilija konsanaan tarvitsi Alesi inspiraation saavuttaakseen oman transsinsa, Alesi attaco pienon, täyden hyökkäyksen. Kun tuo palo todella Jean Alesissa syttyi, oli hänen ajonsa kuin akrobatiaa, ja aina ilman turvaverkkoja. Ollakseen se kilpailija, jonka suoritukset saavat vielä toista vuosikymmentä myöhemmin fanin vaipumaan aatoksiinsa hymynkareen noustessa kasvoille, tuli Jeanilla olla haaste, olosuhde tai vaikeus, joka voittaa.

Sadekeli, kuten Kataloniassa 1992. Rankkasateessa huima lähtö seitsemännestä ruudusta kolmanneksi. Jälleen taisteluparina Senna, jonka ohitusyritys johtaa Alesin pyörähdykseen. Uusi hyökkäys pistesijojen ulkopuolelta takaisin neljänneksi ja kruununa viimeisten kierrosten hurja painostus vielä kerran Sennaa vastaan, joka ei kestä, vaan pyörähtää. Tai kuten Suzukassa 1995. Varaslähtö, stop and go ja uhkarohkea vaihto slickseihin. Nousu viidenneltätoista sijalta ensin kolmanneksi, sitten 360 asteen piruetin jälkeen Damon Hillin edelle toiseksi. Hurja takaa-ajo kohteenaan Schumacher, keskeytys vaihteistorikkoon kierroksella 17.

Katurata, kuten silloin Phoenixissa, tai Monacossa 1995. Huikea yritys heti lähdössä, mikä johtaa punaiseen lippuun. Uusintastartissa Bergerin ohi neljänneksi, ja eri taktiikkaa käyttäneiden poistuttua varikolle hurja hyökkäys johtavan Schumacherin perään. Vastustamattomasti tavoittaa Ferrari Benettonia, mutta jahti katkeaa akrobaatin horjahdukseen. Martin Brundle on pyörähtänyt, eikä Alesi täydessä hyökkäyksessään pysty reagoimaan ajoissa.

Kaikkia Alesin kohtutuimpia suorituksia tuntuu yhdistävän altavastaajan asema. Pieni ja taisteleva Tyrrell, Ferrarin synkät vuodet, uran lopussa keskikastiin tuomitut Sauber ja Prost… Kahdesti nosti Alesi Sauberin eturiviin kuivuvalla radalla ajetuissa aika-ajoissa, ja kolmasti oli peränpitäjäksi tuomittu Prost Alesin ansiosta pisteillä viimeisenä kautenaan. Kenties juuri alakynnessä olo oli se polttoaine, joka tarvittiin sytyttämään palo sankarimme sisällä. Kenties ennakkosuosikin paineet olisivat olleet liikaa Alesin käsiteltäväksi.

Kun se voitto viimein tuli, ei siihen tarvittu sen enempää räiskyvyyttä kuin yli-inhimillisiä suorituksiakaan. Montrealissa vuonna 1995 Alesin 31. syntymäpäivänä oli itse suoritus pikemminkin rauhallinen ja voitto enemmänkin kuin lahja, niillä kaikilla epäonnisilla keskeytyksillä oikeutettu palkinto aiemmista sankariteoista. Tuona iltapäivänä Ferrari kesti kerrankin ja onnikin oli kohdallaan, kun Michael Schumacher luovutti johtopaikan elektroniikkaongelmien vuoksi hieman ennen loppua.
Viimeisellä kierroksella iskeytyivät kyyneleet jarrutuksissa Alesin visiirin sisäpintaan, ja täysin kylmä ja tunteeton oli se, ken ei joutunut silmäkulmaansa vaivihkaa pyyhkimään.Kunniakierroksensa tuore voittaja joutui keskeyttämään, kun villiintyneet kanadalaisfanit valtasivat radan. Heille ranskaa puhuva tulisielu punaisessa autossa numero 27 oli niin lähellä Gillesiä kuin kukaan saattoi päästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: