F1-tallit 1980-luvulla

Joku sitkeä sissi päätyy tänne Internetin peränurkkaan useita kertoja päivässä otsikon mukaisella Google-haulla. En tohdi tuottaa alituiseen pettymystä, joten moi sinnikäs tiedonhakija, tämä on sinulle!

1980-lukua voi hyvällä syyllä pitää murroksen vuosikymmenenä formulatallien maailmassa. Ferrari joutui kohtaamaan Enzo Ferrarin kuoleman, Lotus Colin Chapmanin yllättävän poismenon. Ferrari selvisi voittajana haastavan taistelun jälkeen, Lotus taas päätyi pitkään alamäkeen, joka lopulta johti tallin sulkemiseen 1994. McLaren ja Brabham puolestaan kävivät läpi omistajanvaihdoksen, jonka seurauksena Ron Dennis johdatti McLarenin jälleen nousuun, Brabham sen sijaan menetti täysin suuntansa kadotakseen sekin.

Toinen vuosikymmentä määrittänyt seikka oli autonvalmistajien mukaantulo joukolla ensi kertaa sitten 1950-luvun. Omat tallinsa toivat mukaan ryntäyksen aloittanut Renault, Alfa Romeo sekä PSA yhteistyössä Ligierin kanssa. Yksikään näistä viritelmistä ei ollut menestyksekäs; Renault kyllä saavutti useita voittoja, mutta mestaruus jäi haaveeksi Alfan ja PSA:n yritysten epäonnistuessa vielä huomattavasti rajummin.

Alfa Romeolla epäonnistumiseen näytettiin suorastaan pyrkivän. Merkillä oli riveissään useampikin mainio testikuljettaja ensin Patrick Depaillerin, sitten Mario Andrettin ja Riccardo Patresen muodossa, mutta tulosta ei silti tullut. Ensin Alfan hauraus koitui Depaillerin kohtaloksi. Korvaajaksi Marlboron tuella saatu Andretti puolestaan menetti täysin hermonsa, kun Alfa 1981 ainoana piti kiinni säännön kirjaimesta, eikä lisännyt autoonsa maavarasäännön kiertämisen mahdollistanutta jousitusjärjestelmää.

Sotkun viimeisteli FISA:n päätös määrittää bensiinitankille maksimikoko – Alfan moottorit söivät kisamatkalla pahimmillaan 300 litraa bensiiniä, joten FISA:n toiveiden mukaisella 220 ja myöhemmin 150 litralla kilpailut muuttuivat luonteeltaan taloudellisuusajoksi. Kun moottoreita sitten yritettiin muuttaa sääntöihin sopivaksi, oli vaikutus luotettavuuteen katastrofaalinen: viimeisellä kaudellaan 1985 pääsivät Alfa Romeot maaliin kahdeksan kertaa 32 yrityksellä.

Parhaaseen tulokseen ylsivätkin autonvalmistajat, jotka älysivät pitäytyä moottorintoimittajan roolissa. BMW voitti mestaruuden Brabhamin kanssa 1983, Honda puolestaan hallitsi vuosikymmenen loppua ensin Williamsin, sitten McLarenin kanssa. Moottoritilanteeseen oli kytköksissä myös tallien elintila; turboaika tarkoitti pudotuspeliä, joka karsi joukosta ne, joilla ei ollut rahkeita haalia itselleen ahdettua konetta.

Tämä karsinta jakaa 80-luvun kahtia, tilanne nimittäin muuttui FISA:n alkaessa suhtautua turboihin yhä penseämmin. Asteittaiset tehovähennykset ja lopulta kielto kauden 1988 lopussa ajoivat valmistajat pois yksi toisensa jälkeen, ja tämä tarjosi pikkutalleille oljenkorren. Vuosikymmenen puolivälin alle 30 osallistujasta päästiin noin 40 yrittäjään 1989. Höyhensarjalaisille avautui myös yllättävä menestysmahdollisuus, kun Cosworthin asiakasmoottoreista tuli hetkeksi jälleen kilpailukykyisiä. 1989 olikin se vuosi, kun Minardi saavutti eturivin lähtöpaikan ja Scuderia Italia palkintosijoja Cosworthien ja Pirellin renkaiden avittamina.

Entä millainen oli tallien vaihtuvuus? Kauteen 1981 osallistuneista 17 tallista kymmenen oli yhä mukana 1990. Kahden nykypäivänä ”kalustoon kuuluvaksi” laskettavista talleista voi myös nähdä vahvistaneen paikkansa F1-maailmassa juurikin 80-luvulla. Paitsi, että Williams näytti tulleensa jäädäkseen, vakiinnutti Tolemanista Benettonin kautta Renaultiksi ja nyt Lotukseksi muuttunut ryhmittymä sekin asemansa tuona vuosikymmenenä.

Jos tiedonjanoinen sankarimme olikin vain tilastojen perässä, voi niitä etsiä vaikkapa F1-Ruudusta.

Sikäli kun joku muu(kin?) kokee, että minun tulisi kirjoittaa siitä tai tästä aiheesta, niin toistuvien Google-hakujen sijaan asiasta voi mainita esim. kommentoimalla tähän alle.

One comment

  1. Itse kun aloin seuraamaan 1995 ykkösiä, niin pikkutiimien kato olisi voinut olla joidenkin mielestä aika kova sillä Simtek, Pacific putosivat pois ja seuraavalla kaudellla Forti. Jokaisen poistumiseen omat syynsä ja 1997 uutuus talleista Stewart ja Lola tulivat, tosin viime mainittu vain käväisi pikkuvisiitin. Meni 80-luvun ohi paljonkin tämä aihe, mutta mielestäni 90-luvun puolivälin tiennoilla rupesi tippumaan porukkaa aika lailla, Larrousset sun muut. Aina pitää olla pikkutiimejä, se on lajin suola.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: