Visertävät kilpa-ajajat (ja minä)

En ole koskaan kyennyt tavoittamaan ”sosiaalisen median” tenhoa, mutta Twitteristä pidän yhä enemmän ja enemmän. Tietovirta on juuri niin mielenkiintoista kuin seuraamiesi käyttäjien jutut, eli oikeilla valinnoilla ruudullesi ilmestyy hyvinkin vangitsevaa turinointia. Moni aikamme gladiaattori on aktiivinen twiittaaja, ja parhaimmillaan palvelu tarjoaa mainion kurkistuksen kulissien taa. Seuraavassa olen pyrkinyt avaamaan, miksi visertely minua kiehtoo ja mitä se parhaimmillaan tarjoaa.

Indycar-sarjan hahmot käyttävät Twitteriä innokkaasti. Sarjan toimitusjohtaja Randy Bernard paljasti taannoin sarjan tallipäälliköiden orkestroiman vallankaappausyrityksen visertämällä, ja kuljettajat käyttävät palvelua niin promootioon kuin nahisteluunkin. Graham Rahal onnistui Long Beachin kolarin jälkimainingeissa suututtamaan itsensä Mario Andrettin, joka on omaksunut tiedon valtatien hyväksikäytön huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi allekirjoittanut. Helio Castroneves taas kutsui sarjan viimevuotista päätuomaria sirkuspelleksi ja sai 30 000 taalan sakot oikeassa olemisesta.

MotoGP-kuskit puolestaan intoutuivat keskustelemaan säädöistä kesken harjoitusten. Cal Crutchlow ei saanut pyöräänsä uusia jarrupaloja, tallikaveri Andrea Dovizioso sai. Casey Stoner tarjosi auttavan käden ja visersi uusien palojen olevan hänen käytössään vanhoja huonommat. Pisimmälle twitteröinnin vei kuitenkin NASCAR-kuski Brad Keselowski, joka kertoi kuulumisiaan kesken turva-autojakson.

Formula 1 -kuljettajat eivät juuri suuria salaisuuksia hiisku. Ainoan vähänkään radikaalimman kannanoton kisatapahtumiin tarjosi Fernando Alonso, joka kommentoi Nico Rosbergin Bahrainissa suorittaman mutkittelun sallimista varsin kitkerään sävyyn. Sitä vastoin moni vastailee auliisti fanien esittämiin kysymyksiin ja useat kertovat elostaan kilparatojen ulkopuolella. Todellinen tähti on Pirellin moottoriurheilujohtaja Paul Hembery, joka todella paneutuu kysymyksiin ja kertoo ajoittain varsin yksityiskohtaistakin tietoa.

Twitter on osoittautunut verrattomaksi tietolähteeksi myös uutisten saralla. Niin Lotuksen testeissä kokemat runko-ongelmat kuin rallin MM-sarjan promootiofiaskon vaiheetkin raportoitiin ensimmäisenä ja tarkimmin viserryksin. Toisin sanoen, jollet ole vielä palveluun tutustunut, en voi kuin suositella.

Kaiken edellä mainitun johdosta myös Keimola on nyt aktivoitunut twitteröitsijä. Viimeisimmät meuhkaukseni ilmestyvät oikeaan sivupalkkiin, ja olisin tietysti hyvin onnellinen, jos saisin yhden tai kaksi uutta seuraajaa. Sikäli kun Twitter on sinulle uusi, niin alkuun pääsee rekisteröitymällä ja vaikkapa käymällä läpi seuraamani käyttäjät ja valitsemalla niistä kiinnostavat. Follow friday (eli hashtagilla #ff merkityt viestit) tarkoittavat perjantaisin ilmaantuvia suosituksia siitä, keitä tulisi seurata. F1-kisoja on Oskari Saaren esimerkin johdosta pyritty seuraamaan hashtagilla #mtv3f1. Toistaiseksi into on ollut melko laimeaa, mutta suomalaiset näyttäisivät olevan aktivoitumassa visertelyn suhteen.

One comment

  1. Ehdotas mulle muutama f1-twiitti siltä pohjalta, että seurailen kisaviikonloput aika tiiviisti, mutta kisojen välillä ehkä pari kertaa jaksan selata uutiset.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: