Sid Watkins 1928-2012

On melkoisen varmaa, että ilman professori Sidney Watkinsia Formula Ykkösiä tai moottoriurheilua ylipäätään ei nykyisessä laajuudessaan olisi. Tätä miestä saavat lukemattomat kilpa-ajajat kiittää siitä, että ovat yhä elävien kirjoissa.

Formula 1:n ja samalla koko moottoriurheilun turvallisuuden viimeisen 40 vuoden aikana ottamasta loikasta on kiittäminen ennen kaikkea kolmea henkilöä. Jackie Stewart oli omalla väsymättömällä työllään kaiken alkuunpanija. Bernie Ecclestone puolestaan kykeni näkemään, että moottoriurheilun on päästävä maineestaan gladiaattorikilpailuna kasvaakseen. Päävammoihin erikoistuneen englantilaisen neurokirurgi Sid Watkinsin tehtäväksi koitui toteuttaa turvallisuusmullistus käytännössä.

Ecclestone palkkasi Watkinsin Formula 1 -sarjasta vastaavaksi lääkäriksi 1978. Pystymetsästä hän ei tehtäväänsä tullut – Sid oli innokas moottoriurheilufani, ja oli toiminut kilpailulääkärinä Ison-Britannian ja USA:n GP-kilpailuissa. Ammatissaan hän oli edennyt pitkälle; vuodesta 1970 Watkins oli ollut neurokirurgian professori Royal London Hospitalissa.  Voitaneen pitää melkoisena kutsumuksen osoituksena, että hän hyväksyi Bernien tarjouksen, jonka väitetään olleen 35 000 dollaria vuodessa ilman matkakorvauksia!

Vain kuukausia Watkinsin nimityksen jälkeen pidetystä vuoden 1978 Monzan GP:stä muodostui käänteentekevä tapahtuma. Lähettäjän virheestä alkunsa saanut lähtökolari vaati Ronnie Petersonin hengen ja paljasti lukemattomia puutteita niin järjestelyissä kuin lääkintävalmiudessakin. Paitsi, että Petersonin kohtaloksi koitunut veritulppa olisi ollut estettävissä, ei poliisi päästänyt Watkinsia lainkaan itse onnettomuuspaikalle, ja 15 minuuttia kestäneestä pelastusoperaatiosta ottivat päävastuun Ronnien kilpakumppanit. Kaaoksen jälkimainingeissa Bernie teki päätöksen: Sid ei enää ollut vain F1-sarjan lääkäri, vaan oli tuleva vastaamaan turvallisuuden kehittämisestä niin radoilla kuin niiden ulkopuolellakin.

Tuon vastuun Watkins kantoi ensiluokkaisesti. Välittömästi hän ajoi läpi vaatimukset busseihin ja asuntovaunuihin kasattujen terveysasemien korvaamisesta pysyvillä ratasairaaloilla kaikilla sarjan kilparadoilla, ja pian seurasivat pakolliset kuljetushelikopterit sekä autojen törmäystestit.

Watkinsin ollessa vastuussa häneen otettiin yhteyttä kaikissa terveysasioissa, eikä vaikutuspiiri rajoittunut vain kuljettajiin tai vain F1-tähtiin. Frank Williamsin halvaannuttaneen kolarin jälkeen Sid oli paikalla vielä samana päivänä, Johnny Herbert taas sai häneltä apua F3000-kolarissa pahoin vaurioituneiden jalkojensa kuntouttamiseen. Ayrton Senna -dokumentissa suuren roolin saanut ystävyys Watkinsin ja brasilialaiskuljettajan välillä sai sekin alkunsa terveysongelmasta. Senna kärsi F1-uransa alussa kasvohalvauksesta, joka pahimmillaan esti häntä sulkemasta toista silmäänsä, ja hoitojen yhteydessä kaksikko löysi yhteisen sävelen.

Sennan kuolemasta tuli Watkinsin uran toinen käänteentekevä hetki. Kilpa-ajajan ego on yleensä niin hyvin rakennettu, että hän tuntee itsensä voittamattomaksi, Jumalasta seuraavaksi, eikä välttämättä alaspäin. Kun Senna, ensimmäinen vertaistensa joukossa, osoittautui kuolevaiseksi, muutti se lopullisesti käsitystä moottoriurheilusta. Kuljettajat se herätti huomaamaan, kuinka valheellinen heidän turvallisuuden tunteensa oli ollut, ja kuinka paljon asialle vielä täytyi tehdä. Lajin ulkopuolelta tullut reaktio taas osoitti, ettei F1 pystyisi pitämään vastikään saavuttamaansa asemaa valtavirran suosiossa, jollei turvallisutta kyettäisi parantamaan.

Jos oli Petersonin onnettomuus ollut alkuunpaneva voima muutoksille valmistautumisessa, käänsi Sennan kolari katseet autoihin ja ratoihin. Watkinsin ja kollegojensa tutkimustyöhön perustuen luotiin nykyisenkaltaiset monokokit, turvaohjaamot ja törmäysenergiaa imevät rakenteet, ja turva-alueita muutettiin ja kasvatettiin erityisesti Roland Ratzenbergerin ja Karl Wendlingerin onnettomuudet muistaen. Watkinsia täytyy myös kiittää siitä, että toisin kuin F1 yleensä, hän ei ujostellut hyödyntää muualla tehtyjä innovaatioita. CARTin yksityiskohtaisempi kokemus kovista iskuista tuotiin myös kuninkuusluokkaan ensin ohjaamon pehmusteiden, sitten HANSin muodossa.

Watkinsin tärkein saavutus jää kuitenkin huomaamatta, jos aletaan poimia yksittäisiä parannuksia tai innovaatioita. Hän on suurin syy siihen, että moottoriurheilun turvallisuuskulttuuri on mullistunut, ettei kilpa-ajajan kuolema ole enää jokaviikkoinen tai -kuukautinen uutinen. Kaikki se, mikä nykyään otetaan turvallisuuden suhteen itsestäänselvyytenä samoin kuin kaikki käytössä olevat mallit ja prosessit turvallisuuden takaamiseksi ja edelleen parantamiseksi, on alkujaan hänen luomaansa.

Watkins kykeni helposti erottumaan myös karismallaan. Gary Hartstein, professorin työn jatkaja, kuvaili häntä ”uskomattomimmaksi ihmiseksi, jonka olen tuntenut”. Hänen väitetään olleen ainoa, jonka näkemyksen Bernie Ecclestone hyväksyi aina vastaväitteittä. Kaikenlaista titteleillä nokittelua ja turhanpäiväistä pompöösiyttä Watkins vihasi, ja lieneekin sopivaa, että suosikkikuljettajista kysyttäessä hän tunnusti mieltymyksensä heistä suorapuheisimpiin. Sennan lisäksi Jody Scheckter, Niki Lauda, Gerhard Berger ja Gilles Villeneuve saivat Sidiltä erityismaininnan.

Tuntuman Watkinsiin F1-fanina saa parhaiten lukemalla hänen kirjansa ”Life at the Limit”. Kirja toki keskittyy hänen leipätyöhönsä, mutta havainnot kuljettajista ovat teräviä ja ja ajatuksia herättäviä. Erityinen tähtihetki on kohta, jossa Watkins kuvailee Gilles Villeneuven ajoa niin radalla kuin sen ulkopuolellakin aukkoteoriaksi, uskoksi, jonka mukaan on aina olemassa rako, jonka kautta väistää vääjäämättä kohti tuleva onnettomuus. Tiivistystä on lainattu loputtomat kerrat, ja niin osuva se on, että harva moottoriurheilutoimittajaksi itseään kutsuva tai sellaisesta haaveileva pystyy likikään samaan.

Minulle Sid Watkins tiivistyy parhaiten eräässä kuvassa, jossa hän nojaa lääkintäautoon erikoisvalmisteisissa Nomex-haalareissaan. Niissä, joissa on kaksi ylimääräistä taskua, joista toisessa lukee ”Sikarit” ja toisessa ”Hätäsikarit”.

One comment

  1. Vierailija · · Vastaa

    Ajattelinkin töissä, että olet ehtinyt kirjoittaa jo muistotekstin Sidille. Hienoa. Kiitos. Watkinsin kirja(t) olivat silmiäavaavia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: