Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Mika Salo Show kävi Australiassa

Mitä tapahtuu, kun enää harvakseltaan kilpaileva formulaselostaja laitetaan ajamaan kilpaa uransa huipulla olevia Indycar- ja kestävyyskisatähtiä vastaan? No, ainakin yksi heistä kykenee yhä jättämään nuoret hurjat varjoonsa. Mainokset

Kirja: Ikuisesti nuori – Jarno Saarista etsimässä

Idolin merkitys ihmiselossa lienee lähtökohtaisesti se, että tämän kautta voi elää jotain, mihin ei itse pystyisi. Isälleni yksi noista sankareista on ollut Jarno Saarinen, ja siksi nimessä on aina ollut taikaa myös minulle.

Indycar ja italialaiset

Speedtv:n Marshall Pruett (jonka kynästä syntyvät jutut ovat yleensä luotettavia) kertoi tällä viikolla Indycarin neuvottelevan kilpailusta Italiassa Mugellon radalla. Lähtökohtaisesti ajatus Indycar-nahinasta vanhalla mantereella on herttaisen hölmö, mutta tämä hanke tekee pienen poikkeuksen.

Caterham ja kasvukivut

Niin positiivisen asenteen on Tony Fernandes Caterhamin joukkoihin iskostanut, että ilkikurisempi on toisinaan miettinyt, millä ilmeet saisi vakavoitumaan. Vastaus saatiin kesän 2012 taittuessa syksyksi, kun aiemmin niin vuolaat lehdistötiedotteet typistyivät hyvin lyhyiksi.

Kun onni suosi rohkeaa

Kahdennellatoista sijalla harvoin varastetaan otsikoita, mutta Timo Glockin ajo Singaporessa olisi ainakin kainalojutun ansainnut. Jos oikein tahtoo, ja minähän tahdon, saattaa Timon suorituksesta havaita kaikuja menneistä ajoista.