F1-ennakko 2013: Marussialla mahdollisuudet parempaan, nyt Jules Bianchin kera

Marussian kohdalla huomio on kauden alla keskittynyt lähinnä kuljettajatilanteeseen: auton numero 22 kuljettaja on vaihtunut jo ennen ensimmäistäkään kilpailua kahdesti, ja paikastaan koko talven ajan kiinni pitänyt tulokas Max Chilton on ajanut käytännössä kaikki testipäivät. Teknisellä puolella talli on kuitenkin kehittynyt.

Vauhtia McLarenilta ja Williamsilta

Marussian suorituskyvyn kannalta kaikki kaikessa on sen viime vuonna solmittu yhteistyösopimus McLaren Applied Technologiesin kanssa. Teknisiä osia talli ei McLarenilta juuri saa; suorituskykyyn vaikuttavista osista käytännössä vain voimansiirron saa jakaa, ja Cosworth-moottorin kylkeen ei voi sovittaa Mercedesiä varten tehtyjä palikoita. Sitä vastoin Marussia hyötyy McLaren Technology Centren verrattomista teknisistä resursseista, kuten tuultunnelista ja simulaattorista.

Toinen selkeä parannus entiseen on KERS, jota Marussia ei ole aiemmin käyttänyt. Punamustaan autoon asennettava yksikkö on Williamsin tekoa ja peruja tallin edelliseltä Cosworth-kaudelta 2011. Laskennallista 0,3 sekunnin kierrosaikaparannusta olennaisempaa on kyky taistella kilpailutilanteessa tasaväkisesti Caterhamia vastaan. Marussian vaihteisto perustuu yhä FIA:n uusia talleja varten pitämän tarjouskilpailun voittajan Xtracin osiin, mutta sen kuori on tallin omaa tekoa.

Auton silmiinpistävin ominaisuus on sen matala keula, ja muotoilu on muutenkin valtavirrasta poikkeavaa. Suuria innovaatioita on turha etsiä, mutta uuden MR02:n voi silti todeta muuttuneen merkittävästi edeltäjäänsä verrattuna, ja ensitestien perusteella se on tasapäinen Caterhamin uusvanhan luomuksen kanssa. Auto on Marussian ensimmäinen tuulitunnelia hyödyntäen suunniteltu – kauden 2012 auto näki tunnelin vasta esittelynsä jälkeen ja aiemmat koslat piirrettiin ainoastaan CFD:tä hyödyntäen.

Tallin henkilöstö koki 2011 suuria muutoksia, kun kelvottomista CFD-kokeiluista vastannut Nick Wirth sai lähteä ja FIA:n langettamaa toimintakieltoa Singaporen törmäilyskandaalista kärsinyt Pat Symonds palkattiin konsultiksi. Nyt Symonds on rangaistuksensa kärsinyt ja tulee johtamaan tallin toimintaa jatkossa myös varikkomuurilla. Kaiken nähnyt Ayrton Sennan ja Michael Schumacherin entinen kisainsinööri on tallin harvoja todellisia valtteja.

Omistajan poika saa rinnalleen hehkutetun superlupauksen

Marussian kuskikaksikon muodostavat tulokkaat Max Chilton ja Luiz Razia Jules Bianchi. Chilton on kolmen kauden GP2-veteraani ja sarjan viime vuoden nelonen, jonka pesti varmistui jo viime vuoden puolella. Bianchin sopimus taas julkistettiin vasta keskellä viimeistä testiviikkoa, kun tallin rahapulan takia potkut saaneen Timo Glockin tilalle valittu Razia ei pystynyt suoriutumaan maksusitoumuksistaan sovitusti.

Chilton saa kiittää F1-paikastaan ennen kaikkea isäänsä. Grahame Chilton on vakuutusjätti Aonin varajohtaja ja yksi Marussian kilpatallin omistajista. Täysin lahjaton Max ei maksukuskin manttelistaan huolimatta ole – en pitäisi täysin mahdottomana, että hän olisi ansainnut F1-paikan jonain päivänä suorituksillaan, jos jako niiden perusteella tehtäisiin.

Bianchi taas on vuoden 2009 F3 Euroseries -voittonsa jälkeen ollut maailman kohkatuimpia formulalupauksia. Melske kolmannen polven kilpakuskin ympärillä on nostanut odotukset tappiin, ja hypeen nähden Jules onkin ollut viime vuosien suorituksillaan pettymys. Mestaruutta ei tullut sen kummemmin GP2:sta kuin FR3.5:stäkään, ja vauhdin sijaan ongelmaksi ovat muodostuneet omituiset virheet. 2012 FR3.5-mestaruus ratkesi Robin Frijnsin puskettua hänet radalta päätöskilpailussa, mutta pelin olisi pitänyt olla jo selvä. Ilman toiseksi viimeisen kilpailun lopun umpityperää ohitusyritystä Jules olisi ollut turvassa Frijnsin törmäilyiltä.

Bianchin taustat ovat rautaiset; managerina toimii myös Felipe Massan ja Pastor Maldonadon asioita hoitava Nicolas Todt, minkä lisäksi hän kuuluu Ferrarin kuskiakatemiaan. Todtin sanotaan olevan erittäin kiintynyt suojattiinsa, ja tapa, jolla Marussia-pesti Julesille hoidettiin Force India -mahdollisuuden mentyä sivu suun puhuukin omaa kieltään siitä pakosta, jota Todt Bianchin uran edistämisen suhteen kokee. Kokemuksensa puolesta Bianchi on eittämättä täysin valmis – F1-testikilometrejä on takana enemmän kuin kellään tulokkaalla vuosikausiin, Valtteri Bottaskin jää vertailussa helposti kakkoseksi.

On mielenkiintoista nähdä, miten Marussian tulokaskaksikko suoriutuu. Paineet ovat Bianchilla, jolta kaikki odottavat näyttöjä, mutta suurimman osan testeistä ajaneella Chiltonilla on ainakin alkukaudesta pieni etu puolellaan.

Saumat kymmenen kärkeen – jos rahaa riittää

Jos ei Marussian tilanne tavattoman kehuttavalta näytäkään, vaikuttaisi sillä olevan aseet lyödä Caterham ensi kertaa puhtaasti nopeudella. Bianchin tulon myötä kuskikaksikko on nyt hieman laadukkaampi, eikä talli anna tasoitusta pääkilpailijalleen millään osa-alueella.

Loppukaneetiksi täytyy todeta, että tallin rahoitustilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Marussian autotehtaan omistajan ja itsensä F1-tallin tekniseksi johtajaksi nimittäneen Nikolai Fomenkon väitetään sanoneen venäläismedialle, ettei rahoitus tule riittämään kautta 2013 pidemmälle. Vuonna 2011 talli teki kymmenien miljoonien puntien suuruisen tappion, eivätkä uuden auton paljaat kyljet lupaa tulevaisuudelta parempaa. Bernie Ecclestonen mukaan Marussia on kuitenkin vastikään sitoutunut jatkamaan sarjassa myös 2014 eteenpäin.

F1-kausiennakko 2013

2 kommenttia

  1. Hyvät on ennakot ja on mukava lukea näistä peräpään tiimeistäkin vähän syvällisempää juttua. Varsinkin kun itsellä ei ollut kovinkaan paljon tietämystä Chiltonin ja Razian aikaisemmista otteista. Kiitos. Ennakoin tiukkaa vääntöä Caterhamin ja Marussian välille.

  2. Vaikkei jutussa niin väitetäkään, saattaa asioista tietämättömälle jäädä käsitys, että omaa designia olevat vaihteiston kuoret olisivat tallin autossa uusi asia. Manorin Xtrac-askissa on ollut omat kuoret koko tallin F1-historian ajan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: